JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Vanhassa pyhäkoululaulussa lauletaan, että ”älä silmä pieni katso mihin vain”. “Se on minusta hirveä laulu, jossa Taivaan isä kyttää lapsen tekemisiä. Haluaisin opettaa jotakin täysin vastakkaista”, sanoo Elina Tammilehto-Juntunen.

Vanhassa pyhäkoululaulussa lauletaan, että ”älä silmä pieni katso mihin vain”. “Se on minusta hirveä laulu, jossa Taivaan isä kyttää lapsen tekemisiä. Haluaisin opettaa jotakin täysin vastakkaista”, sanoo Elina Tammilehto-Juntunen.

Markku Lehtinen

Elina Tammilehto-Juntunen: "Haluaisin rakentaa ilon ja rentouden kirkkoa"

Ar­mo ki­tey­tyy lah­te­lai­sen Eli­na Tam­mi­leh­to-Jun­tu­sen mu­kaan sii­nä, et­tä kirk­koon, us­koon ja elä­mään kuu­lu­vat olen­nai­ses­ti epä­täy­del­li­syys ja roso.

9.4.2021
Kaisa Hako

On vas­ta­lei­vot­tu lei­pä. On pal­le­roi­nen poi­ka­vau­va äi­tin­sä sy­lis­sä sekä kir­kas ke­väi­nen valo, joka tun­tuu lä­päi­se­vän koko ta­lon. ”Iha­na valo”, lu­kee olo­huo­neen si­sus­tus­va­lo­tau­lus­sa. No niin on.

– Mis­tä­hän mie sit­ten oi­kein pu­hui­sin, oli lah­te­lai­nen Eli­na Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen poh­ti­nut puo­li­sol­leen en­nen tätä haas­tat­te­lua.

– Jos pu­hui­sit fa­ri­seus­ten ha­pat­tees­ta, vit­sai­li puo­li­so Ol­li Jun­tu­nen.

Fa­ri­seuk­sia ei näy mis­sään, mut­ta ha­pa­tet­ta eli tai­ki­na­juur­ta kyl­lä on ha­vait­tu. Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen on ni­mit­täin äi­tiys­lo­mal­la vih­kiy­ty­nyt ha­pan­juu­ri­lei­von­nan sa­lai­suuk­siin. Seu­ra­kun­nal­lis­ten luot­ta­mus­teh­tä­vien­kin sa­lai­suuk­siin hän on vii­me ai­koi­na pe­reh­ty­nyt kirk­ko­val­tuus­tos­sa ja seu­ra­kun­ta­neu­vos­ton va­ra­pu­heen­joh­ta­ja­na.

Siir­räm­me luot­ta­mus­teh­tä­vä­rimp­su­ja nyt kui­ten­kin vä­hän si­vuun. Nii­den ta­kaa pal­jas­tuu nau­ra­vai­nen nai­nen, jon­ka pu­hees­sa kuu­luu kou­vo­la­lais­ta mie- ja sie-nuot­tia, lap­suu­den pe­ru­ja. Kol­men lap­sen äi­tiä ja mu­sii­ki­no­pet­ta­jaa on vii­me ai­koi­na pu­hu­tel­lut eten­kin Sa­mu­li Put­ron Sy­dän hak­kaa ah­nees­ti -lau­lu. Ko­ro­na­vuo­teen osu­nut äi­tiys­lo­ma on si­säl­tä­nyt mah­dol­li­suu­den hi­das­taa ora­van­pyö­rää ja py­säh­tyä pien­ten on­nen­het­kien ää­reen:

”Yl­hääl­tä kun kat­soo/ kaik­ki ta­lot näyt­tää pie­nil­tä/ ja su­loi­sil­ta on­nen pe­sil­tä./ Tie­dän, et­tä se ei oo/

koko to­tuus elä­mäs­tä/ mut­ta tun­tuu hy­väl­tä/ us­koa sii­hen het­ki.”

Vin­sent­ti-vau­va on siir­ty­nyt lat­ti­al­le te­ke­mään pun­ner­ruk­sia. Isom­mat lap­set ovat kou­lus­sa, puo­li­so töis­sä. Ber­nin­pai­men­koi­ra Syl­vi on lah­jot­tu hil­jai­sek­si suu­ren luun tur­vin, ja Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen poh­tii, mitä on ar­mo.

Syl­vi-koi­ra, joka tuol­la nyt puu­hai­lee luun­sa kans­sa, on opet­ta­nut emän­näl­leen jo­ta­kin olen­nais­ta ar­mos­ta.

”On se kum­ma, kun ih­mi­set ei­vät osaa kas­vat­taa koi­ri­aan”, ajat­te­li Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen en­nen, kun len­kil­lä tuli vas­taan räk­syt­tä­viä yk­si­löi­tä. Per­heen ai­em­pi ber­nin­pai­men­koi­ra Het­ta oli kai­kin puo­lin mal­li­kel­poi­nen lem­mik­ki.

He­tan jäl­keen per­hee­seen tul­lut Syl­vi pa­laut­ti emän­tän­sä maan pin­nal­le, sil­lä kas­va­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta Syl­vil­tä läh­tee vä­lil­lä hom­ma la­pa­ses­ta. Tu­lee no­lo­ja ti­lan­tei­ta. Kas­vat­ta­jal­la ka­ri­se­vat luu­lot omas­ta eri­no­mai­suu­des­ta, ja ar­mo it­seä ja mui­ta koh­taan kas­vaa.

Ar­mon kä­sit­tee­seen Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen pa­laa use­as­ti haas­tat­te­lun ai­ka­na. Se tai­taa ol­la tä­män ju­tun tai­ki­na­juu­ri.

Ar­mo ki­tey­tyy Tam­mi­leh­to-Jun­tu­sen mu­kaan sii­nä, et­tä kirk­koon ja us­koon ja elä­mään yli­pää­tään kuu­lu­vat olen­nai­ses­ti epä­täy­del­li­syys ja roso. Juu­ri näil­lä omi­nai­suuk­sil­la va­rus­tet­tu­na tu­li­si saa­da ko­kea ole­van­sa ter­ve­tul­lut kirk­koon. Ei tar­vit­se ol­la ak­tii­vi tai kuu­lua si­sä­pii­riin.

– Voi vie­dä lap­sen ker­hoon ja käy­dä kir­kos­sa jou­lu­na ja pää­si­äi­se­nä. Se on ihan fine. En mi­nä­kään koe, et­tä oli­sin jo­ten­kin eri­tyi­sen ”ines­sä”, hän sa­noo.

Elina Tammilehto-Juntunen on äitiyslomalla vihkiytynyt hapanjuurileivonnan salaisuuksiin.

Elina Tammilehto-Juntunen on äitiyslomalla vihkiytynyt hapanjuurileivonnan salaisuuksiin.

Markku Lehtinen

Per­he tyk­kää käy­dä sun­nun­tai­mes­sus­sa sekä Ki­pi­nä­mes­sus­sa, jos­sa on ke­vy­em­pi ra­ken­ne. Usein ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen jäl­keen on tar­jol­la keit­to­lou­nas­ta, ja per­he­ar­jes­sa se tun­tuu iha­nal­ta kä­de­no­jen­nuk­sel­ta.

– Lap­set­kin tyk­kää­vät tul­la mu­kaan, kos­ka kir­kos­sa saa syö­tä­vää ja ki­vo­ja vä­ri­tys­ku­via. Et­tä sem­moi­set mo­tii­vit mei­dän per­heel­lä, Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen nau­res­ke­lee.

Väl­jä ja ren­to Ki­pi­nä­mes­su on kiva, mut­ta jos­kus tun­tuu hy­väl­tä myös se ta­val­li­nen, ”so­pi­van jäyk­kä” mes­su. Per­hee­näi­ti muis­taa hii­pi­neen­sä jos­kus kuor­mit­tu­nees­sa olo­ti­las­sa yk­sin kir­kon ta­ka­penk­kiin toi­vo­en, et­tei ku­kaan tu­li­si jut­te­le­maan. Hie­man tyl­säh­kö ja jäy­käh­kö ja en­nal­ta-ar­vat­ta­van tur­val­li­nen ju­ma­lan­pal­ve­lus tar­jo­si sil­loin sitä, mitä mo­nes­ti lap­si­per­hees­sä ja­no­taan: hen­gäh­dyk­sen.

– Ol­li sa­noo, et­tä on kak­si paik­kaa, joi­hin saa men­nä ole­maan yk­sin. Ne ovat kir­jas­to ja kirk­ko, Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen sa­noo.

Toki täs­sä­kin per­hees­sä tun­ne­taan kä­si­te ”ves­sa­ret­riit­ti”. Se on yh­tä kuin sul­keu­tua kän­ny­kän kera ves­saan, jot­ta sai­si ol­la edes het­ken it­sek­seen.

Keit­to­lou­nas, vä­ri­tys­ku­va. Suh­de seu­ra­kun­taan voi jos­kus kul­mi­noi­tua ar­ki­sen ai­neel­li­siin asi­oi­hin. Oli­ko­han en­ke­li­suk­laal­la vai­ku­tus­ta sii­hen, et­tä Tam­mi­leh­to-Jun­tu­sen seu­ra­kun­ta­suh­de ei kat­ken­nut ko­ko­naan, vaik­ka niin oli­si voi­nut käy­dä?

No­pea leik­kaus lap­suu­den Kou­vo­laan, erää­seen jou­lu­aa­muun. Eli­na ja hä­nen sis­kon­sa lau­la­vat seu­ra­kun­nan lap­si­kuo­ros­sa.

– Joku oli vii­sau­des­saan päät­tä­nyt lait­taa lap­si­kuo­ron esiin­ty­mään kir­kos­sa jou­lu­aa­mu­na kel­lo kuu­si, Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen muis­te­lee hu­vit­tu­nee­na.

Aa­mul­la pai­kal­le oli­vat jak­sa­neet he­rä­tä ai­no­as­taan Tam­mi­leh­don sis­kok­set, jot­ka äi­ti oli tun­nol­li­ses­ti täl­län­nyt vek­ki­ha­mei­siin ja la­ke­ri­ken­kiin. He esiin­tyi­vät kah­des­taan ja sai­vat ja­kaa kes­ke­nään en­ke­li­suk­laat, jot­ka kant­to­ri oli va­ran­nut koko kuo­rol­le. Ko­ko­nai­nen pus­si kum­mal­le­kin.

– Ajat­te­lim­me, et­tä kyl­lä­pä kävi mäi­hä, sa­noo Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen ja nau­raa ve­det sil­mis­sä.

Suk­laan mer­ki­tys­tä ko­ko­nai­suu­des­sa voi vain ar­vail­la, mut­ta mu­sii­kin mer­ki­tys läm­pi­män seu­ra­kun­ta­suh­teen muo­dos­tu­mi­ses­sa ai­na­kin on kiis­ta­ton. Mu­siik­kia ra­kas­ta­va lap­si sai lau­laa ja esiin­tyä kir­kos­sa sy­dä­men­sä kyl­lyy­des­tä.

– Ta­ju­sin, et­tä mu­siik­ki voi­si ol­la mi­nun jut­tu­ni.

Lap­suu­den mu­siik­kie­lä­mä si­säl­si myös pi­a­no­tun­te­ja sekä Te­na­va­täh­tien ja is­kel­mä­täh­tien ihai­lua.

– Meil­lä ei ol­lut ko­to­na laa­jas­ti le­vy­jä, mut­ta kat­soim­me äi­din ja isän kans­sa kaik­ki te­le­vi­si­on mu­siik­ki­oh­jel­mat, Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen ker­too.

Var­hais­tei­ni­nä tyt­tö löy­si kir­jas­ton le­vy­o­sas­ton. Hän ei oi­kein tien­nyt, mitä et­siä, jo­ten hän lai­nai­li le­vy­jä pa­lau­te­tut-hyl­lys­tä. Ker­ran kä­siin osui Qu­ee­nin levy. Tyt­tö kuun­te­li Bo­he­mi­an Rhap­so­dyn sil­mät ta­pil­laan: voi­ko mu­siik­ki ol­la täl­lais­ta­kin? Täs­sä­hän on kaik­ki!

– Soi­tan sitä usein op­pi­lail­le­ni ker­to­es­sa­ni, mi­ten eri­lais­ta mi­nun lap­suu­des­sa­ni oli et­siä mu­siik­kia kuun­nel­ta­vak­si. Hei­dän on vai­kea sitä ym­mär­tää, sil­lä maa­il­man kaik­ki mu­siik­ki on heil­lä kän­ny­käs­sä.

Tam­mi­leh­to-Jun­tu­sen eri elä­män­vai­hei­den soit­to­lis­tois­ta voi­si ve­tää kyt­kök­siä myös hen­gel­li­siin olo­ti­loi­hin. Tei­ni-ikä oli Nuo­ren seu­ra­kun­nan vei­sut -lau­lu­kir­jaa ja ysä­ri­gos­pel­bän­de­jä.

– Olin ak­tii­vi­nen seu­ra­kun­ta­nuo­ris­sa, mut­ta se ai­ka ei ol­lut help­poa. Kou­vo­las­sa oli ai­ka an­ka­raa se sil­loi­nen nuo­ri­so­työ. Oli vä­hän lii­an sel­vää, mikä on oi­kein ja vää­rin, hän to­te­aa.

Esiin­tyi hur­mos­hen­ki­syyt­tä ja maa­il­man­lo­pul­la pe­lot­te­lua – maal­lik­ko­saar­naa­ja en­nus­ti, et­tä lop­pu tu­lee, kun vuo­si­tu­hat vaih­tuu. Oli ti­lai­suuk­sia, jois­sa pyy­det­tiin nou­se­maan sei­so­maan, jos ha­lu­aa seu­ra­ta Jee­sus­ta, ja ti­lan­teen prob­le­ma­tiik­ka kiu­sa­si seu­ra­kun­ta­nuor­ta.

– Ajat­te­lin, et­tä jos nou­sen ylös, luu­le­vat­ko muut, et­ten ole ol­lut­kaan us­kos­sa. Tai et­tä jos en nou­se, mitä se sit­ten ker­too mi­nus­ta.

Nyt ai­kui­se­na kirk­ko­val­tuu­tet­tu­na Tam­mi­leh­to tun­nus­taa in­ho­a­van­sa ter­miä ”ol­la us­kos­sa”. Hän ko­kee, et­tä ter­miin on si­sään­ra­ken­net­tu eri­ar­voi­suus.

– Et­tä ul­ko­puo­lel­la on toi­sia, jot­ka ovat jo­ten­kin vää­räs­sä ja vä­hem­pi­ar­voi­sia. Sel­lai­nen an­ka­ruus on omi­aan li­sää­mään kel­paa­mat­to­muu­den tun­net­ta, hän sa­noo.

Moni nuo­ruu­den seu­ra­kun­ta­ka­ve­reis­ta ei tah­to­nut ai­kui­se­na enää ol­la kir­kon kans­sa te­ke­mi­sis­sä.

– Sil­loin työ on ta­val­laan epä­on­nis­tu­nut, vaik­ka tar­koi­tus on ol­lut hyvä, Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen miet­tii.

Opis­ke­lu­ai­ko­jen mu­sii­kil­li­nen koti oli jy­väs­ky­lä­läi­nen Tu­lus-gos­pel­kuo­ro, ja ajan­jak­soon si­säl­tyy po­si­tii­vi­nen la­taus. Kuo­ros­sa lau­loi myös muu­an Ol­li, jon­ka Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen oli ta­van­nut jo en­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä yli­o­pis­tol­la ja teks­tan­nut ka­ve­ril­leen: ”Kä­vin yhen ki­van po­jan kans kir­jas­tos­sa.” Se ei ol­lut sa­la­ma­ra­kas­tu­mi­nen, mut­ta pari heis­tä sit­tem­min tuli.

Tu­luk­ses­sa teh­tiin mu­siik­kia ko­kei­le­vas­ti ja kun­ni­an­hi­moi­ses­ti.

– Kuo­ro teki it­se bii­sit, ei-pe­rin­teis­tä mu­siik­kia ison bän­din kans­sa. Sa­noi­tuk­sis­sa oli pie­nen ih­mi­sen poh­din­taa ja haus­ko­ja kie­li­ku­via, Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen ku­vai­lee.

Tu­lus loi yh­tey­den seu­ra­kun­taan, mut­ta val­mis­tu­mi­sen jäl­keen yh­teys kui­vui. Pa­ris­kun­ta oli val­mis­tu­nut ja muut­ta­nut Rii­hi­mä­el­le, jos­sa he oli­vat töis­sä mu­siik­ki­luok­kien opet­ta­ji­na.

– Rik­sus­sa huo­ma­sin, mikä on kir­kon on­gel­ma. Nuo­ri­na ai­kui­si­na em­me oi­kein löy­tä­neet siel­tä mi­tään. Ei tun­tu­nut luon­te­val­ta men­nä kirk­koon.

”Suren sitä, että kirkko näyttäytyy usein mediassa riitaisana. Seurakunnan toiminnassa kirkon ristiriidat eivät kuitenkaan näy. Olen kokenut, että on helppo mennä mukaan”, sanoo Elina Tammilehto-Juntunen.

”Suren sitä, että kirkko näyttäytyy usein mediassa riitaisana. Seurakunnan toiminnassa kirkon ristiriidat eivät kuitenkaan näy. Olen kokenut, että on helppo mennä mukaan”, sanoo Elina Tammilehto-Juntunen.

Markku Lehtinen

Hyp­päys tä­hän päi­vään. Kol­men lap­sen äi­din soit­to­lis­tal­la soi pal­jon ja mo­nen­lais­ta Ca­ro­le Kin­gis­tä El­li­noo­raan. Usein soi myös Ant­ti Tuis­kun al­bu­mi Va­lit­tu kan­sa.

– Mi­nua ihas­tut­taa se, mi­ten ar­tis­ti, jol­la ei ole pe­rin­teis­tä hen­gel­lis­tä kon­teks­tia, tuo esiin haa­voit­tu­vuut­taan, pel­ko­jaan ja kes­ke­ne­räi­siä aja­tuk­si­aan, hän sa­noo.

Elä­män soit­to­lis­ta on saa­nut pal­jon li­sää sä­vy­jä ja jo­ta­kin on täs­sä vä­lis­sä ta­pah­tu­nut myös seu­ra­kun­ta­suh­teel­le. Kym­me­ni­sen vuot­ta sit­ten ta­pah­tui muut­to Lah­teen, ja pa­ris­kun­nal­le juo­lah­ti mie­leen läh­teä Vir­taa vä­lil­läm­me -pa­ri­suh­de­lei­ril­le. Siel­tä voi­si löy­tyä sa­man­hen­ki­siä ka­ve­rei­ta, he toi­voi­vat tuo­rei­na lah­te­lai­si­na.

Lei­rin lop­pu­tu­los oli, et­tä pa­ris­kun­ta läh­ti Vir­taa vä­lil­läm­me -toi­min­nan oh­jaa­ja­po­ruk­kaan.

– Se on työ­tä, jos­ta olen tosi on­nel­li­nen. Siel­lä koh­da­taan pal­jon per­hei­tä, jot­ka ei­vät kos­kaan muu­ten käy seu­ra­kun­nas­sa. Se on en­nal­ta­eh­käi­se­vää pa­ri­suh­de­työ­tä, jos­sa käy­dään yh­des­sä läpi eri­lai­sia tee­mo­ja. Va­paa­eh­toi­si­na pu­hum­me avoi­mes­ti omis­ta on­gel­mis­tam­me ja sel­viy­ty­mis­kei­nois­tam­me, Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen ker­too.

Jäl­leen pu­hees­sa kup­lii ar­mon tai­ki­na­juu­ri:

– On hie­noa, et­tä pa­ris­kun­nat koh­taa­vat siel­lä seu­ra­kun­nan va­paa­eh­toi­sia, jot­ka ei­vät edus­ta mi­tään täy­del­lis­tä on­nis­tu­nei­suut­ta.

Vir­taa vä­lil­läm­me -lei­ril­lä ovat mu­ka­na per­hei­den lap­set­kin, ja Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen ku­vai­lee tätä win-win-ti­lan­teek­si koko per­heel­le.

Hän to­te­aa, et­tä per­heen pe­rus­ta­mi­nen on yli­pää­tään mo­nel­le otol­li­nen het­ki löy­tää seu­ra­kun­nan yh­tey­teen.

– Mi­nul­la oli lap­se­na hyvä suh­de kirk­koon. Ha­lu­ai­sin omien las­te­ni saa­van ko­kea sa­man­lais­ta tur­vaa kuin it­se sain, hän sa­noo. Kar­si­noi­val­ta us­kon­nol­ta hän kui­ten­kin tah­toi­si hei­tä suo­jel­la.

– Van­has­sa py­hä­kou­lu­lau­lus­sa lau­le­taan, et­tä ”älä sil­mä pie­ni kat­so mi­hin vain”. Se on mi­nus­ta hir­veä lau­lu, jos­sa Tai­vaan isä kyt­tää lap­sen te­ke­mi­siä. Ha­lu­ai­sin opet­taa jo­ta­kin täy­sin vas­tak­kais­ta. Et­tä kat­so, ko­kei­le, tee ja et­si, sil­lä olet tur­vas­sa.

”Mitä hit­sii mie tääl­lä teen”, kävi Tam­mi­leh­to-Jun­tu­sen mie­les­sä, kun hän tuo­ree­na val­tuu­tet­tu­na osal­lis­tui en­si ker­taa yh­tei­sen kirk­ko­val­tuus­ton ko­kouk­seen. Ou­tou­den tun­ne kui­ten­kin haih­tui pian. Tun­tui hy­väl­tä saa­da edus­taa sitä suur­ta ”ihan ta­val­lis­ten” jouk­koa, jon­ka ää­ni ei Tam­mi­leh­to-Jun­tu­sen mie­les­tä ole ai­na kuu­lu­nut kir­kos­sa ko­vin sel­väs­ti.

– Ha­lu­an edis­tää sitä, mikä on tär­kein­tä. Et­tä au­te­taan sor­ret­tu­ja ja ol­laan nii­den kans­sa, jois­ta ku­kaan ei vä­li­tä. Ha­lu­ai­sin ra­ken­taa ilon ja ren­tou­den kirk­koa, hän sa­noo, kat­taa pöy­dän ja nos­taa lei­po­man­sa lei­vän pöy­tään.

Fa­ri­seuk­sia ei tääl­lä edel­leen­kään näy, mut­ta ha­pa­te eli tai­ki­na­juu­ri on teh­nyt teh­tä­vän­sä, ko­hot­ta­nut lei­vän kau­niik­si. Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen leik­kaa sen.

Le­vi­ää iha­na tuok­su.

Mu­si­kaa­li­nen Itä­val­ta-fani

Eli­na Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen syn­tyi vuon­na 1983 Kou­vo­las­sa. Hän suo­rit­ti mu­siik­ki­kas­va­tuk­sen ja luo­ka­no­pet­ta­jan opin­not Jy­väs­ky­län yli­o­pis­tos­sa ja on nyt äi­tiys­lo­mal­la mu­sii­ki­no­pet­ta­jan työs­tä Ah­ti­a­lan kou­lus­sa. Um­pi­mu­si­kaa­li­seen per­hee­seen kuu­lu­vat puo­li­so Ol­li Jun­tu­nen sekä lap­set Aa­ret­ti, Lou­na­tuu­li ja Vin­sent­ti. Per­he asuu Lah­den Kauk­ka­ris­sa. Eli­na va­lit­tiin vii­me kir­kol­lis­vaa­leis­sa Lah­den seu­ra­kun­tien yh­tei­seen kirk­ko­val­tuus­toon Ta­val­li­set seu­ra­kun­ta­lai­set -ryh­män edus­ta­ja­na, ja hän on Jout­jär­ven seu­ra­kun­ta­neu­vos­ton va­ra­pu­heen­joh­ta­ja.

Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen har­ras­taa Syl­vi-koi­ran kans­sa ral­ly-to­koa, mut­ta tie­sit­kö hä­nes­tä tätä:

1 Eli­na Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen on so­si­aa­li­nen luon­ne, mut­ta kam­mok­suu pu­he­li­mel­la soit­ta­mis­ta. Mie­lui­ten hän lait­tai­si mie­hen­sä hoi­ta­maan kaik­ki pu­he­li­mit­se hoi­det­ta­vat asi­at.

2 Sound of Mu­sic oli hä­nen eh­do­ton suo­sik­kin­sa lap­se­na. Sii­tä syt­tyi eli­ni­käi­nen rak­kaus Alp­pei­hin ja Itä­val­taan. Per­he on käy­nyt siel­lä mo­nes­ti va­el­lus­reis­suil­la.

3 Per­heen las­ten ha­vain­to­jen mu­kaan äi­din pa­hei­ta ovat suk­laa ja kark­ki, isän pahe on nak­ki.

4 Nuo­rem­pa­na Eli­na Tam­mi­leh­to-Jun­tu­nen seu­ra­si ah­ke­ras­ti for­mu­laa ja tie­si la­jis­ta kai­ken nip­pe­li­tie­toa myö­ten. Ny­kyi­sin in­nos­tus on jää­nyt taka-alal­le.

Lue lisää aiheesta